Viimeinen päivä Brysselissä oli koittanut! Päivä alkoi vähemmän sujuvasti herätyskellon takkuilessa, jonka takia check-out läheni nopeaa. Yritimme kerätä luut ja nahat sekä herätä - tai ainakin suht. epäonnistuneesti, koska päätimme mennä heräilemään läheiselle puistolle, jossa ihmiset nukkuivat ympäriinsä. Siinä kävi sitten niin, että meidänkin puistosta lähtö viivästyi parisen tuntia nukkumisen takia. Eeppisintä koko päivän aikana oli se, että puistossa hyppi pulujen seassa vihreitä papukaijoja.
Herättyämme kävimme tsekkaamassa Hallepoortin, Palais de Justicen (joka oli ihan älyttömän siisti) ja st Bonifacen, joka oli Little Africa -nimisellä alueella.
Viimeisenä kävimme vilkaisemassa upean Atomiumin, joka oli oikeastikin siisti, cool. Seikkailtiin lopulta metrojen kanssa ja lähdettiin hakemaan rinkkoja. Linkka Lontooseen lähti klo 22:15, jonne löysimme kamalan kaatosateen saattelemana.
Mitenkäs se linja-automatka meni? Aluksi Toni valitteli siitä, ettei saa varmaan lainkaan unta koko kahdeksan tunnin aikana, kun taas minä päivittelin sitä, että saatan nukahtaa pian. Asia kääntyi niin, että Toni kuorsasi onnellisena melkein koko matkan, ja minä tyypillisesti laskin lampaita tuloksetta. Siinä yhden jälkeen olimme rajalle, josta meidät vietiin väsyneinä passitarkastukseen. Oltiin ilmeisesti pelottavan näköisiä, koska tarkastajat vertailk passeja ihmeellisen kauan. Pääsin (= passi pääsi) kanssa johonkin ihmeelliseen laitteeseen, joka ilmeisesti todisti passin olevan oikea.
Surullista on tosiaan se, että me oltiin ainoat jotka joutu tuollaiseen tarkkailuun. Myöhästyttiin kuskin takia lautasta, joten seikkailtiin ympäri sataman rakennusta lasten laulujen soidessa vieressä. ( there's a man on the moon who can count on you ) Lontooseen saavuimme vähän ennen kuusi aamulla. Väkeä oli silloin jo paljon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti